KASVU | Päijät-Hämeen urheilu-, matkailu- ja ympäristöliiketoiminnan kasvu Aasian markkinoilla -hanke

Toteutusaika: 1.5.2019-30.9.2022
Diaarinumero: EURA 2014/8233/09 02 01 01/2019/UML
Hankekoodi:

Budjetti: 919 302 euroa

Lahden seutu – Lahti Region Oy 576 802 euroa
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy 342 500 euroa

Hankkeen kuvaus:

Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on viennin kasvu Aasian kasvavilta markkinoilta. Vuoden 2020 alussa alkaneen korona-epidemian johdosta hankkeen toimenpiteitä kohdistetaan Kiinan lisäksi myös Venäjälle sekä kotimaanhan. Hankkeen toimenpiteiden avulla saavutetaan Lahden seudulle vientitoiminnan kautta kestävää pitkäjänteistä kasvua ja työllisyyttä, ja kotimaahan kohdistettujen toimenpiteiden avulla helpotetaan matkailutoimialan tilannetta korona-kriisin kestäessä ja sen jälkeen. Kehittämisen keskiössä ovat Lahden seudun kilpailukykystrategiassa keskeisten liikunta ja elämykset- sekä kiertotalousteemojen alla toimivat yritykset.

Aasiasta ja Venäjältä Suomeen suuntautuvan matkailun kasvupotentiaali on tunnistettu merkittäväksi mahdollisuudeksi Lahden seudulle, jonka maantieteellinen sijainti Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä itärajan läheisyydessä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Erityisesti urheiluun, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvä osaaminen ovat Päijät-Hämeessä vetovoimaisia vientituotteita suhteessa Aasiasta ja Venäjältä Suomeen suuntautuvaan matkailuun ja urheilu- ja liikuntasidonnaisen liiketoiminnan kasvuun. Hankkeen keskeinen tavoite on edistää matkailutoiminnan kasvua, selviytymistä korona-kriisistä sekä päijäthämäläisten yritysten vientiä toimialarajattomasti.

Hankkeen toimenpiteillä rakennetaan toimivaa ja aktiivista yhteistyöverkostoa Aasian ja Suomen välille. Toimenpiteiden keskiössä on Kiinan markkina ja samalla rakennetaan kontaktiverkostoa ja alueellisten yrityskonsortioiden tarjoamaa myös muihin Aasian pääomavaltaisiin markkinoihin, Japaniin, Etelä-Koraan ja Singaporeen. Koronakriisistä johtuen hankkeen toimenpiteitä suunnataan Aasian lisäksi myös Venäjälle sekä ennen kaikkea vuoden 2020 aikana myös kotimaahan. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan johdosta kaikki hankkeen toimenpiteet Venäjälle keskeytettiin helmikuussa 2022 ja niiden sijaan hanke kohdistaa sinne suunnitellut panostukset kotimaan toimenpiteisiin.
Vientitoiminnan osalta tuodaan Lahden seudun yrityksille tietoa ja mahdollisuuksia liittyen EU:n tuoreisiin vapaakauppasopimuksiin sekä mahdollistetaan tuotekehitys- ja tki-toiminta aasialaisten suuryrityksen kanssa.

Hankkeen tuloksena:

  1. Rakennetaan suuryritysten pääomasijoitustoiminnan (Corporate Venture Capital) -toimintaverkosto päijäthämäläisille yrityksille Aasiassa.
  2. Luodaan suoria B2B-kontakteja päijäthämäläisille yrityksille ja tuetaan yritysten tuotekehitystoimintaa paikallisten yritysten ja korkeakoulujen kanssa kohdemarkkinoilla.
  3. Urheiluliiketoiminnan kiihdyttämötoiminnan selvittäminen ja käynnistäminen startup- ja pk-yritysten porttina Aasiaan.
  4. Matkailuyritysten kasvun hakeminen uusien urheilu- ja liikunta-, hyvinvointimatkailuekosysteemin toimijoiden kanssa uusien matkailupalveluiden viennin kasvusta – viennin kasvu vaatii myös Aasian markkinoilta täysin uusien kohderyhmien tunnistamista, joiden kautta kasvu saavutetaan (mm. yliopistot, urheilukoulut jne.)
  5. Valmennus- ja koulutusosaamisen vienti ja kehittäminen kiinalaisten oppilaitosten, Olympiakomitean hyväksymien urheiluopistojen, Vierumäen ja Pajulahden, sekä muiden Lahden seudun urheilu- ja liiikuntaorganisaatioiden ja näiden verkostojen välillä.
  6. Uudet palveluiden tunnettuuteen ja kaupallistamiseen liittyvät toimintamallit ja viennin edistäminen.
  7. Lahden seudun yritysten vientitoiminnan vahvistaminen Kiinan talviurheilumarkkinalla hyödyntäen Lahti-Zhangijakou-ystävyyskaupunkistatusta.
  8. Valtiotason yhteistyökonsortioiden ja Suomi-Kiina talviurheiluyhteistön hyödyt maksimoidaan Lahden seudulla.
  9. Valittujen tuoteteemojen osalta toimenpiteitä kohdistetaan myös Venäjälle (ja soveltuvin osin muihin entisen NL:n maihin) sekä kotimaahan.

Pääkohdealue: Kiina, Venäjä (ja soveltuvin osin muut entisen NL:n maat), Ruotsi, kotimaa; Helmikuussa 2022 hankkeen toimenpiteet Venäjälle keskeytettiin
Kohdealueena myös: Japani, Etelä-Korea, Singapore

Yhteyshenkilö:

Lahden seutu – Lahti Region Oy
Arto Asikainen, projektijohtaja, arto.asikainen (at) lahtiregion.fi | p. 040 579 4387
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
Isto Vanhamäki, kehityspäällikkö, isto.vanhamaki (at) ladec.fi | p. 040 727 6376

Rahoitusviranomainen: Päijät-Hämeen liitto, EAKR
Hankkeen hallinnoija: Lahden seutu – Lahti Region Oy
Kahden toteuttajan hanke, jossa myös tiivis vuorovaikutus Lahden kaupungin kanssa.