Iitin Maatilatorilta paikalliset herkut ruokapöytään

Vanhaan navettaan kauniisti remontoitu maalaisrustiikkinen Iitin Maatilatori Iitin Kausalassa palvelee niin ohikulkevia, mökkiläisiä kuin paikallisia. Korkealaatuisista liha- ja leipomotuotteista kuulu lähiruokamyymälä on viihtyisä kohtaamispaikka, jonka kahvilassa ja kesäterassilla on aina kodikas ja aurinkoinen tunnelma.

Maatilatorin ovat aikoinaan perustaneet vanhempani vuonna 1992. Maatilatorilla on siis pitkät lähes 30 vuoden perinteet lähiruoan ja pientuottajien myyntipaikkana ja haluan tämän perinteen säilyvän myös jatkossa, kertoo yksi nykyisistä yrittäjistä ja tilan myymälästä vastaava, itsekin maatilatorin kupeessa kasvanut Marianne Rajala.

Iitin maatilatori farmers market

Vuodesta 2017 yrityksessä mukana ovat olleet Mariannen lisäksi hänen isänsä Eero Lintukangas, lihamestari Ilkka Ripatti sekä sianlihatuottaja Lukkarin Maatila. Mariannen veli omistaa viljatilan ja Maatilatori on hänellä vuokralaisena.

Myymälän pitäminen on minulle tärkeää, sillä koen Maatilatorin olevan yksi keskeisistä maamerkeistä Iitissä ja monet tietävät paikkakunnan juuri meistä, kertoo Marianne ylpeänä.

Iitin Maatilatori Iitti Farmer's Market

Maatilatorin ainutlaatuinen tunnelma, kotimaiset tuotteet sekä henkilökohtainen palvelu ovat toiminnan kulmakiviä. Asiakaspalvelu sataneliöisessä myymälässä on käsinkosketeltavan aitoa ja iloista. Tuotteita on myynnissä yli 100 eri pientuottajalta ja toiminnassa korostetaan läpinäkyvyyttä – asiakkaat tietävät mistä kukin tuote tulee. Monipuoliseen valikoimaan kuuluvat erilaiset pienmyllyjen viljatuotteet, tuoreet vihannekset ja marjat, kalat, valmisruoat, maitotuotteet, liha- ja kalatuotteet sekä leipomotuotteet.

Minulle on tärkeää, että pääsen kehittämään myymälää ja pientuottajat saavat itselleen näkyvyyttä. Yhteistyö pientuottajien kanssa on tiivistä ja etsimme jatkuvasti uusia laadukkaita tuotteita valikoimiimme, mainitsee Marianne.

Joka aamu paikalliset leipomoyrittäjät tuovat vastaleivotut tuotteensa myyntiin ja suosittuja tuotteita kuten Pusan Bakarin Aurapaloja ja Ruisranne Leipomon käsintehtyjä aitoja ruisleipiä tullaan hakemaan kauempaakin.

Kaikki myymälän liha on 100 % kotimaista ja sianliha tulee maatilatorin osakkaiden Satu ja Lasse Lukkarin sikalasta, jossa siat syövät lähiruokaa ja nauttivat virikkeellisestä maalaiselämästä. Laadukkaat joulukinkut ovat sen verran haluttuja, että se on melkein joululahja perheelle, jos sellaisen saa, naurahtaa paikan lihamestari Ilkka Ripatti.

 

Vanhan ajan kauppatunnelmaa huokuvan lihatiskin erikoisuuksina ovat turkinpippurimarinoidut grillilihat. Kesäisin suosittu Maatilatorin Grillikassi sisältää possun ulkofileepihvejä, kassleria turkinpippurimarinadilla, ribsejä sekä grillimakkaraa. Palvelu on aina asiakasta huomioivaa ja siksi tänne moni palaakin.

Iitin Maatilatori Iitti Farmer's Market

Neuvotaan puolin ja toisin ja annetaan vinkkejä lihojen valmistukseen, kertoo Ilkka hymyssä suin vuorovaikutuksesta asiakkaiden kanssa. Asiakkaiden mökki- ja viikonloppurutiineihin kuuluu hakea lihat juuri Maatilatorilta, vaihtaa kuulumiset, juoda samalla kahvit ja tehdä muut ostokset.

Iitin maatilatori farmers market

Iitin Maatilatorilta saa mukaan myös paikallisten palkittujen tilojen täyteläiset juustot ja jogurtit, maidot, kirnuvoit sekä välipalat. Tunnelmallisesta myymälästä löytyvät myös lähialueen marjatilojen mehut, limonadit, simat, alkoholittomat kuohujuomat sekä pienpanimoiden oluet ja siiderit.

Maatilamyymälän yhteydessä toimii viihtyisä kahvila, jonka herkkubagelit lohi- tai kikhernetäytteellä vievät kielen mennessään. Makeista muhkea torimunkki kuuluu ostosten jälkeiseen kahvihetkeen. Sampolan tilan raikkaat viher-, hedelmä- ja marjasmoothiet on kätevä ottaa myös mukaan. Keittiöstä saa myös soppalounaita vähän isompaan nälkään.

Iitin Maatilatori Iitti Farmer's Market

 

Maatilatorilta löytyy myös sisustajaa inspiroivia persoonallisia tuotteita, kauniisti esille laitettuja asetelmia sekä kodinhoitotuotteita. Pihapiirissä on puutarhapuoti, josta saa kesäkukkia, multaa sekä yrttejä.

Iitin maatilatori farmers market

Parasta on, kun saan kehittää myymälästä pala palalta itseni näköisen. Kotimaisten sisustustuotteiden lisääminen valikoimaan on yksi mieluisimmista muutoksista myymälässä, kertoo motivoitunut Marianne ja toivottaa kaikki ohikulkevat tervetulleiksi aistimaan vanhan ajan maalaistunnelmaa!

Iitin maatilatori, Kymenrannantie 1, 47400 Kausala
iitinmaatilatori.fi

UUTTA | Sähköpyöriä vuokrattavana maatilatorin pihapiirissä iittibike.fi