D&S | Kansainvälisen matkailun suuralueyhteistyön käynnistäminen – Digital and Sustainable -hanke

Toteutusaika: 1.1.2020-31.10.2021
Diaarinumero: 151/00.01.05.20/2019
Hankekoodi:

Budjetti: 150 000 euroa

Hankkeen kuvaus:

Suomen valtiollinen matkailuorganisaatio Business Finland/Visit Finland on jakanut Suomen neljään pääalueeseen; Lappi, pääkaupunki, saaristo ja Lakeland. Syyskuussa 2019 allekirjoitettiin yhteislausunto, jossa Suomen kahdeksan maakuntaa päättivät lähteä edistämään kansainvälisesti Suomesta yhtä Järvialuetta eli ns. itäinen ja läntinen Järvi-Suomi aletaan käsitellä yhtenä Lakeland – the Heart of Finland brändinä/alueena erityisesti kansainvälisessä vienninedistämisessä. Brändin alle tulee entistä laajempi joukko matkailuyrityksiä, jolloin yrittäjäverkosto kasvaa ja palveluiden tarjonta lisääntyy.

Uudessa suuralueajattelunsa on suuret mahdollisuudet luoda Lakeland-alueesta lähes uusi Lapland. Uudessa toimintamallissa on myös haasteensa; itäinen Järvi-Suomi on resursseiltaan huomattavasti vahvempi, toisaalta siellä on toteutettu matkailun kehitystyötä pidempään. Tässä tilanteessa Päijät-Hämeen on kyettävä tehokkaasti saavuttamaan omien vahvuuksiensa kautta uusi taso mahdollistaakseen matkailuyrittäjiensä tasapuolisen ja vahvan mukana olon Suomen matkailun vienninedistämisessä Lakeland-suuralueena. Suuralueyhteistyö alkaa heti 2020-vuoden alusta. Jotta Päijät-Häme voi olla heti mukana mittavassa koko Suomen matkailuelinkeinoa kasvattavassa hankekokonaisuudessa on Lahden seutu – Lahti Region rakentanut hankkeen, joka rakentuu kolmeen toisiaan täydentävään osa-alueeseen. Kaikkien osa-alueiden kanssa tehdään läheistä yhteistyötä yhtiössä käynnissä olevien muiden kansainvälistymiseen liittyvien hankkeiden kanssa. Lisäksi hankkeessa hyödynnetään yhteistyötä Lahden seutu – Lahti Region Oy:n yhteyteen perustettavan Salpausselkä Geopark -yksikön kanssa.

Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa Päijät-Hämeen matkailutoimijoiden lähteminen mukaan Lakeland-suuralueyhteistyöhön. Tavoitteena on kolmen osa-alueen maakunnan matkailun toimijoiden digitaalisen palvelumuotoiluosaamisen kehittäminen. Ainoastaan tätä kautta yrittäjien on mahdollista päästä mukaan kansainvälisille jakelukanava-alustoille. Toisena painopisteenä on kansainvälisen matkanjärjestäjäyhteistyöverkoston kasvattaminen sekä yhteistyön kehittäminen. Tavoitteena on varmistaa, että tulevaisuudessa Päijät-Hämeen yrittäjien matkailupalvelut löytyvät kansainvälisten matkanjärjestäjien sähköisiltä alustoilta ja jakelukanavista. Tämäkin vaatii digitaalisen perusosaamisen kasvattamista. Digitalisaatiosta huolimatta matkanjärjestäjien toiminta on edelleen vahvaa mm. Lakeland-alueelle tärkeässä kohdemarkkinassa, kuten Keski-Eurooppa.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on myös valmistaa ja varmistaa Päijät-Hämeen matkailuyrittäjien toimintaa seuraavalle rahoituskaudelle siten; että Päijät-Hämeen yrittäjä ja toimijakenttä voi olla mukana ja osallistua mittavaan sekä pitkäjänteistä yhteistyötä vaativaan Lakeland-suuralueen rakentamiseen. Kansallinen ja kansainvälinen suuralueyhteistyö alkaa Business Finland/Visit Finlandin taholta heti vuoden 2020 alusta. Vuoden 2020 aikana on tavoitteena valmistautua yhteistyössä maakunnan yrittäjien kanssa seuraavalle rahoituskaudelle ja valmistella seuraavan vaiheen kehitysaskeleet. Kehitystyön pohjana ovat edelleen seudullinen kilpailukykystrategia (Liikunnan ja elämysten ekosysteemi) sekä maakunnallinen matkailu- ja tapahtumastrategia. Tällä varmistetaan, että Päijät-Häme voi olla mukana vahvana toimijana Lakeland-suuralueyhteistyössä. Digitaalisuus merkitsee myös vähähiilisten ratkaisuiden kehittämistä matkailupalveluiden välittämisessä (mm. tulostamisen vähentäminen). Lisäksi hankkeen avulla kehitetään kaikkien toimintojen osa-alueena kestävän kehityksen ajattelua ja se toimii kaiken tuotekehittelyn peruslähtökohtana Suomen matkailun ja tätä kautta Lahden seudun matkailun kehittämisessä. Maakunnan matkailu- ja tapahtumasidonnaiset yritykset ovat mikro- ja pk-yrityksiä – digitaalisen muotoilun osaamisen lisääminen on edellytys ja voisi sanoa jopa elinehto tulevaisuuden kasvulle ns. matkailun Z-sukupolven tullessa lähitulevaisuudessa markkinoille.

Yhteyshenkilö:

Lahden seutu – Lahti Region Oy
Mirka Syvänen, 040 142 8444 | mirka.syvanen (at) lahtiregion.fi

Rahoitusviranomainen: Päijät-Hämeen liitto, EAKR
Hankkeen hallinnoija: Lahden seutu – Lahti Region Oy